keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Katso dokumentti työpajoista

Satakunnan elävän kuvan keskus tuotti dokumentin työpajojen tapahtumista. Kuva ja video ovat osittain työpajaan osallistuneiden oppilaiden käsialaa.


tiistai 20. syyskuuta 2011

Kuuntele työpajojen tunnelmia

Radio Ramona välitti ympäristöiltapäivässään 7.9.2011 tunnelmia Lähellä-tapahtuman työpajoista.

Kuuntele Anu Elon toimittamia juttuja:

Vesitutkimuksia

Vanhan Rauman aarteet

Saaristolaiselämää

Luontoa lähellä kuvaten

maanantai 19. syyskuuta 2011

Lähellä-tapahtumaa vietettiin suomalaisessa syyssateessa

Lähellä-tapahtuma keräsi työpajoihin noin 450 osallistujaa päivän aikana. Iltapäivällä Raumalle saapui syksyinen saderintama ja tuulikin enteili syysmyrskyä. Työpajoista kuitenkin suuri osa järjestettiin alkuiltapäivään mennessä, eikä haasteellinen keli haitannut niitä.

Radio Ramona vieraili aamupäivän aikana työpajoissa ja välitti iltapäivän ympäristölähetyksessään pajatunnelmia kuulijoille.

Työpajojen tuotoksia saadaan nähdä vielä myöhemmin syksyllä Satakunnan elävän kuvan keskuksen YouTube-kanavalla.

tiistai 30. elokuuta 2011

Radio Ramona mukana tapahtumassa

Radio Ramonan iltapäivässä kerrotaan työpajojen kuulumisia 7.9. klo 14-16. Studiovieraana mm. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen tietopalvelupäällikkö Merja Haliseva-Soila.
Kuuntele taajuutta 93,3 Mhz!

perjantai 19. elokuuta 2011

Ilmoittautuminen työpajoihin

Lähellä-tapahtuman työpajoihin ilmoittautuminen päättyy 2.9.2011.
Pajat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Osallistuminen on maksutonta, mutta tapahtumapaikalle tapahtuvista kuljetuksista osallistujat vastaavat itse.

Ilmoittautumiset:
tapahtuman koordinaattori Laura Puolamäki
llpuol at utu.fi

Tiedustelut myös: 040 5740 749

Tervetuloa!

maanantai 15. elokuuta 2011

Työpajojen sisällöt julkaistu

Työpajojen sisältökuvaukset löytyvät nyt Työpajat-otsikon alta.
Tietoja täydennetään vielä tämän viikon aikana.

Työpajoihin ilmoittaudutaan tapahtuman koordinaattorille sähköpostilla
os. llpuol at utu.fi.
Koordinaattori Laura Puolamäki vastaa myös kysymyksiinne työpajoihin ja tapahtumaan liittyen.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Tapahtumajärjestäjät

Lounais-Suomessa toimii nyt ympäristökasvatuksen sateenvarjoryhmä, jossa ovat jäseninä yli 20 tahon edustajat.

Ryhmässä on mukana edustus maakuntien liitoista, maakuntamuseoista, ympäristökeskuksesta, Turun arkkihiippakunnasta, metsäalan organisaatioista, 4H-piireistä, luonnonsuojelupiireistä, kouluista, korkeakouluista, kuntien nuorisotoimesta ja ympäristötoimesta sekä tietysti luontokouluista.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Lähellä-tapahtuma tuo ympäristökasvatuksen teemoja koulupäivään

Tervetuloa innostavaan ja monipuoliseen tapahtumaan, joka jakaa oppilaille tietoa samalla kun ottaa heidät mukaan tekemiseen!

Tapahtuma järjestetään erilaisina työpajoina Vanhassa Raumassa ja saaristossa KESKIVIIKKONA 7.9.2011.
Työpajat ovat avoinna koululaisryhmille klo 10-15. Tapahtuma on ilmainen.

Teemoina ovat muun muassa lähiluonto, vesistö, kasvimaailman kiertolaiset, kansallispuiston kulttuurimaisema, energinen arkipäivämme, rakennetun ympäristön tutkimus ja Vihreä lippu.

Teemoihin tutustutaan esimerkiksi matkustaen maailman ympäristi Seminaarin puutarhassa, tutustumalla ei-toivottuihin ja vallanhimoisiin kasvivieraisiin, seikkailemalla 1700-luvun Vanhassa Raumassa gps-paikannuksen avulla, kokeilemalla saaristolaiselämää Selkämeren kansallispuistossa, tutustumalla meitä lähellä olevaan energiaan ja perehtymällä maailmanperintökohteeseen rakennustutkijoiden matkassa.

Erityisesti päiväkodeille on tarjolla lähiluontosatuja ympäristökirjailijan kertomana.
Erityisesti opettajille on tarjolla tutustumista satakuntalaisten Vihreä lippu -koulujen ja päiväkotien toimintaan.

Työpajat täteytään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen alkaa elokuussa. Tarkempi ohjelma kellonaikoineen ja tapahtumakuvauksineen lähetetään kouluille elokuussa.

Tervetuloa!

Lounais-Suomen ympäristökasvatuksen sateenvarjoryhmä ja Rauman kaupunki